Satakunnassa uutta maakuntaa valmistellaan epävarmuudesta huolimatta

with Ei kommentteja

Satakunnassa maakuntauudistus etenee vahvasti. Uudistuksen lainsäädäntökokonaisuutta käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, josta se etenee edelleen perustuslakivaliokuntaan.  Samalla kun uudistukseen liittyvää lainsäädäntökokonaisuutta käsitellään valiokunnissa, valmistellaan Satakunnassa uuden maakunnan perustamista alueellisesti.

− Valmistelutyömme on monilta osin edennyt jo nyt niin pitkälle, kuin ilman lainsäädäntöä ja toimivaltaista Satakunnan maakuntaorganisaatiota on mahdollista. Jatkamme työtä aktiivisesti lainsäädännön vahvistumista odotellessamme. Satakunnassa on vahva halu uudistua ja ottaa käyttöön maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun hyviä käytäntöjä. Palveluiden kehittäminen on merkittävä osa maakuntavalmistelua, kertoo vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä.

Satakunnassa on valmius aloittaa maakunnan toiminta ja ottaa vastuu palveluiden järjestämisestä vuoden 2021 alusta. Uuden maakuntaorganisaation vastuulle siirtyvät muun muassa sosiaali- ja terveydenhuolto, pelastustoimi, ympäristöterveydenhuolto, alueelliset kehittämistehtävät ja maakunnan alueen elinvoiman edistäminen, alueiden käytön ohjaus ja suunnittelu sekä maakunnallisen hyvinvoinnin, identiteetin ja kulttuurin edistäminen. Satakunnassa maakuntauudistuksen valmistelutyötä ohjaavat oikeudenmukaisuuden, yhdessä uudistumisen, asiakaslähtöisyyden sekä osaamisen ja oppimisen arvot.

Maakuntavalmistelun etenemistä käsiteltiin väliaikaisen valmistelutoimielimen kokouksessa perjantai-iltapäivänä 19.10., kun Vate käsitteli maakuntavalmistelun väliraporttikokonaisuutta sekä uuden maakunnan strategialuonnosta.